Nopeat päätökset ja hitaat tekosyyt

Hidas päätöksenteko kuulostaa kypsältä ja aikuismaiselta. Mutta kaikki hitaus ei ole aina viisautta.

Joskus elämä ei enää anna lisäaikaa. Se ei vaadi edes että joku ulkoinen tekijä uhkaisi vaan, että sisäinen totuus on valmis tulemaan näkyväksi. Ja kun totuus on valmis tullakseen näkyväksi, se ei enää odota. Se ei hymyile lempeästi. Se ei kysele lupaasi. Se vaatii huomion, liikkeen ja päätöksen.

Ihminen on hassu eläin, koska meillä on tapana hämmentyä tässä vaiheessa hyvinkin helposti. Sitä alkaa puhua viisaita harkinnasta, järkevyydestä, maltista, viivästyksestä. Todellisuudessa hän puhuu tekosyistä. Tekosyistä, jotka ovat kasvaneet vuosien hiljaisuudesta, liioittelusta, pelosta ja tottumuksesta teeskennellä, että kaikki on hallinnassa.

Hidas päätöksenteko kuulostaa kypsältä. Mutta kaikki hitaus ei ole viisautta. Osa hitaudesta on pelkoa, joka on puettu älykkääseen, hyväksyttävään muotoon. Se on kuin vanha ja pieneksi käynyt takki, joka lämmittää vain hetken ja rajoittaa liikkumista lopulta enemmän kuin suojaa.

Mutta se meidän keho ja sen viestit eivät petä koskaan. Keho tietää totuuden aina ennen mieltä. Se kertoo toistuvasti viestejä, joita emme halua edes kuulla. Väsymystä, levottomuutta, pientä tai jo vähän isompaakin kiristystä niskassa ja leukaperissä tai oireilevaa vatsaa.Nämä eivät ole “ongelmia”. Ne ovat merkkejä siitä, että olet jo myöhässä itsesi suhteen.

Hidas päätös on usein miellyttävä, koska se tarjoaa harhaisen turvan. “Annan aikaa, harkitsen, ehkä odotan vähän.” Mutta totuus, aitous ja rehellinen kokemus ei tarvitse aikaa odottaa. Totuus ei lepää, eikä se pala helvetin tulessakaan. Ja tässä kohtaa tekosyyt palavat, kuten kuiva risu nuotiossa.

Kun sitten tulee synnyttäneeksi päätöksiä, jotka näyttävät nopeilta ulospäin, ne eivät ole pakon tulosta. Ne ovat sisäisen kypsymisen hedelmiä.

irtiottoja, joita ei enää tarvitse perustella
rajojen vetoa, joka tuntuu oikealta itselle, vaikka kukaan muu ei ymmärtäisi
suunnanmuutoksia ja uudelleen fokusointia, jotka seuraavat sydämen ja kehon viestejä ja kutsumusta.

Kirjoitan tässä kohtaa aivan saman kuin edellisessä blogikirjoituksessani "Totuus vaatii liikettä". On elintärkeää erottaa impulssi ja integroitu päätös. Impulssi syntyy pelosta, kaipuusta tai pakosta.
Se on äkkipikainen ja usein nopean särkymisen reitti- ei kauaskantoinen ja rakentava.

Integroitu päätös taasen syntyy hiljaisesta itsensä kuuntelemisesta, kärsivällisyydestä, kehon ja mielen yhteisestä ymmärryksestä. Se ei kysy lupaa. Se vastaa kutsuun.

Pelko ja päätös on pakattu samaan reppuun matkalaiselle. Pelko ei katoa. Se seuraa päätöksiä kuin varjo. Mutta harvemmin siksi, että päätös olisi väärä päätös tai valinta. Vaan, että autenttinen totuus itselle on uusi, vieras ja tuntematon. Pelko on merkki siitä, että olet astumassa uuteen tai alueelle, jossa et voi enää teeskennellä, ettei elämä ole jo tehnyt päätöstä puolestasi.

Kun ihminen alkaa kuunnella kehoa, havaitsee tunteensa ja tunnistaa ne päälle liimatut tekosyyt, syntyy selkeys ja näkemys kokonaiskuvasta.
Ei välttämättä synny rauha, ei keveys, ei helppous.
Vaan tietoisuus, että nyt on liikuttava, valittava ja toimittava.

Ja se on hitaiden tekosyiden loppu. Hitaat tekosyyt eivät enää kanna totuuden painoa. Ne palavat, hiljaisesti tai räjähtäen, ja jättävät jälkeensä vain yhden vaihtoehdon: liike ja sen tuoma muutos.

Liike ei ole minkään pakottamista.
Se ei ole paniikkia.
Se on elämän liikkeeseen tarttumista, luottamista ja antautumista.

Siinä asuu myös ystävällinen muistutus meille kaikille...

Ei tarvitse olla täydellinen. Ei tarvitse tietää kaikkea.
Riittää, että kuuntelet kehoa, totuutta ja sydäntä – ja otat ensimmäisen askeleen. Se riittää.

Ensimmäinen askel on alku mahdollisuudelle, joka riittää muuttamaan kaiken.

- Rakkaudella Jonna-

Categories: : Elämä kohtalo ja kasvu