Haluamme sinut!
Jonna Hallikainen 
Elämä on absurdi, uskomaton ja ihana!
Rakastan tätä tämänkertaisen kirjoituksen kontrastia jo valmiiksi. Tässä on hieman kuplinut muutaman viikon pinnan alla ja nyt se on julkista. Tässä tekstissä yhdistyy kyllä vahvasti nöyryys, kiitollisuus, huumori ja se valtava elämän liike mitä tarjoillaan-kun antaa elämälle luvan tapahtua.
Yhtenä päivänä tuossa taannoin seisoin metsänlaidassa, kolme metriä ketunpissasta vasemmalla katsellen lumessa kahlaavaa kiukkuista taaperoa sellainen mielensäpahoittajakarvalakki päässä , miettien elämää, merkityksiä, ihmisiä ja elämän ihmeellisyyttä.
Iltapäivällä sähköpostissa viesti: Haluamme sinut SpeakersFactoryn rosteriin!
Minut.
Ihan tavallisen Jonnan, Imatralta. Sähköposti aiheutti olympiatasoa hipovan sarjan kevätjuhlaliikkeitä, mielenmuljahduksia ja leukanivelten liiketunnistimien uudelleen kalibrointia. ( Lue: Olin siis aivan että mitä minä just luin)
Siis he haluaa sen saman Jonnan, joka on joskus epäillyt itseään ja olemassaoloaan. Sen, joka on opetellut kantapään kautta kaiken.
Sen, joka on rakentanut ajatuksensa sanoiksi keittiön pöydän ääressä, työssään asiakkaiden kanssa ja metsäpoluilla.
No näin tapahtui ja mitä tämä sitten oikeasti tarkoittaa? No tämähän on ihan mieletön juttu, siis hämmentävä, ihana ja mitä vielä. Sellainen kvanttihyppy LEVEL UP- monessakin mielessä.
Ja onhan se.
Speakers Factory on kuitenkin yksi Suomen tunnetuimmista puhujatoimistoista. Se kokoaa yhteen ammattilaisia, ajattelijoita ja vaikuttajia, jotka seisovat lavoilla ja ravistelevat ajattelua. Ja nyt minä olen osa sitä joukkoa.
Sisäisesti tämä tarkoittaa sitten ihan jotain muuta. Tämä jos mikä vahvistaa sitä, että oma ääni kantaa. Sen, että omalla tarinalla on merkitys ja että ajattelu, joka on joskus ajoittain tuntunut liian syvälliseltä ja analyyttiseltä (kyllä, niin minulle on kerrottu useammankin tahon toimesta, että ajattelen liikaa) että se onkin juuri se minun vahvuus ja voima. Minä en todellakaan ole syntynyt tähän maailmaan valmiiksi puhujaksi. Minä synnyin uteliaaksi, herkäksi, intohimoiseksi ja välillä aivan liian avoimeksi. Olen se ihminen, joka kysyy kysymyksiä, joita ei aina haluta kuulla. Se, joka sanoittaa sen, minkä moni tuntee mutta ei osaa tai kehtaa pukea sanoiksi.
Ja ehkä juuri se on se syy, miksi tämä kaikki nyt tapahtui. Ei todellakaan siksi, että olisin jotenkin “erityinen”. Vaan siksi, että uskallan olla ainutkertainen ja aito.
Tieni vie näköjään metsänlaidasta "lavalle"...
Hmmm...saa minut mietteliääksi ja meinaan haljeta innosta ja ylpeydestä. Hyvä minä! Mutta minullehan tämä ei ole mikään perillä olon -hetki. Ennemminkin ennalta-arvaamaton juonenkäänne elämän junan reittikartassa. Sellainen seuraavan tason-hetki enkä tiedä mitä tuleman pitää. Ja vaikka koskaan tämä ei johtaisikaan itse tapahtumaan, niin kulkaa...Tämä on mullistava ja häkellyttävä tapahtumasarja ja osoitus siitä mitä voi saada aikaan ajatusten asettamisella suoran linjan sijaan vapaasti vinksin vonksin.
Se on muun muassa kutsu kasvaa vielä isommaksi.
Se on vastuuta.
Se on mahdollisuus vaikuttaa laajemmin – ei vain yksilöihin, vaan organisaatioihin, sisäisiin kulttuureihin, johtajuuteen ja ihmismieleen.
Ja samalla minä olen edelleen se sama Jonna. Se, joka seisoo metsänlaidassa- se kuuluisa kolmen metrin matkan ketunpissasta vasemmalla. Hymyillen ja ajatellen “Miten tämä kaikki on mahdollista?”
Tämä teksti kertoo enemmän kuin ei mistään, niin tästä: Elämä todella heittää eteen hullunhauskoja mahdollisuuksia. Mutta ne eivät tule sattumalta. Ne tulee, kun olet kulkenut läpi epävarmuuden, häpeän, syyllisyyden ja pelon – etkä ole kääntynyt takaisin. Kun olet tehnyt systemaattisesti ja pitkäjänteisesti omaa sisäistä työtä. Istunut niiden ajatusten kanssa, joita et olisi halunnut ajatella. Purkanut vanhoja uskomuksia ja automaatioita, jotka eivät enää palvele.
Ollut turhautunut.
Kun olet jopa kuiskinut itsellesi “Tuskin tämä mihinkään johtaa. Ei kukaan näe tätä. Ei tämä merkitse mitään.”
Se näkymätön rakentaminen. Kun sinä muutut, myös se, mihin olet linjassa, muuttuu. Jotkut kutsuu sitä sattumaksi, mutta sattumaa ei ole. Maailmankaikkeus – tai elämä tai tietoisuus, millä nimellä sitä haluatkaan kutsua – ei palkitse silloin, kun sinä hoputat ja asettelet liikaa reunaehtoja. Se palkitsee silloin, kun olet kasvanut siihen mittaan, että pystyt kantamaan sen, mitä pyysit.
Ei silloin, kun haluat.
Vaan silloin, kun olet valmis.
Ja ehkä tärkein oivallus itselleni jälleen, että minun ei tarvitse olla valmis. Tarvitsee vain olla liikkeessä- eritoten mielen tasolla.
- Rakkaudella Jonna-
The Ajatusten Arkkitehti indeed!
Categories: : Elämä kohtalo ja kasvu