Ilmaise itseäsi rohkeasti

Itseilmaisu ei ole aggressiota, vaan rehellisyyttä. Tämä teksti avaa, miksi totuuden nieleminen tukahduttaa ja miten opit ilmaisemaan itseäsi rohkeast

Oi se Mirkku mielikuvitustyyppi on aina niin rauhallinen, sovitteleva ja “hyvä tyyppi”.
Mutta todellisuudessa hän on siis vain hiljaiseksi tukahdutettu.

Hän nielee mielipiteensä, varoo synnyttämästä konflikteja, pehmentää totuutensa ja kutsuu sitä viisaudeksi "viisas ei virka mittään" tai kutsuu sitä jopa “hyväksi käytökseksi”. Kiltteydeksi, jotta muiden on helppo kävellä yli. Vaikka eihän ne Mirkun mielestä niin tee...ainakaan tahallaan. Eikä tohtisi ainakaan ääneen sanoa, vaikka joku niin tekisi, koska mitä jos joku suuttuu tai pahoittaa mielensä.

Tämä nykyajan puhumattomuus ja itseilmaisun puute, se on valhe, joka tekee hiljalleen sairaaksi koko ihmiskunnan. Ei siksi, että ihmiset niin kovin pelkää oman totuutensa tai mielipiteensä ilmaisua – vaan siksi, että he ei enää näy edes itselleen. Riittää kun pahoitellaan omaa olemassaoloa ja ollaan riittävän hajuttomia, mauttomia ja värittömiä ja sitten kutsutaan sitä vielä “kohteliaisuudeksi”.

Kun et uskalla sanoa ääneen sitä, mitä todella tunnet, alat elää teennäisenä versiona itsestäsi.
Sanomattomat sanat kertyvät sisälle kuin tukahdutettu huuto.
Ajan myötä ne muuttuu jännitykseksi kehossa, ärtymykseksi mielessä ja etäisyydeksi ihmissuhteissa.

Ja ironista kyllä – juuri se, mitä pelkäsitkin, tapahtuu oikeasti:
sinua ei ymmärretä.

Miten joku voisi nähdä sinut, jos sinä piilotat itsesi ja et uskalla näkyä edes itsellesi? Oletko ajatellut, että ehkä muiden on vaikea lukea sinua, koska olet piilosilla ja ilmaiset omaa tahtoasi puutteellisesti. Ehkä nämä muut toivoisivat saavansa kuulla ja nähdä sinut paremmin - ja he myös kestäisivät sen. Näin he oppisivat tuntemaan sinut ja rajasi paremmin, mikä vain helpottaisi välejänne monissa yhteyksissä. Kenties muut ihmiset pelkäävätkin sinun reaktioitasi, rajojesi ylittämistä tai mielesi pahoittamista.

Moni pelkää kohtuuttoman paljon torjutuksi tulemista, draamaa ja sen kautta hylätyksi tulemista. Sekoittavat rajat siihen, että pitäisi “sulkea” itsensä muilta.

Mutta todellisuudessa rajat eivät erota – ne selkeyttävät.
Ne kertovat, missä minä alan ja missä lopun. Ja missä taas sinä alat...

Ilman rajoja ihminen on kuin sieni – se imee kaiken ympärillään, myös sen, mikä ei kuulu hänelle. Vertaa tätä vauvaan tai pieneen lapseen. Hän imee kaiken mallin vanhemmiltaan, koska hän on rajaton. Tässä kohtaa se onkin vanhemman ja aikuisen vastuu siitä mitä haluat siirtää eteenpäin. Kun uskallat vetää rajat, et menetäkkään mitään.
Päinvastoin – sinä näyt, kuulut ja vaikutat.

Ihmiset voivat vihdoin kohdata todellisen sinut, eivät sitä neutraalia versiota, jota olet pitänyt niin kovin turvallisena. On tärkeää tunnistaa, että itseilmaisu ei ole aggressiota – se on rehellisyyttä. Vaikka se jonkin sortin agressiivisuudeksi ja öykkäröinniksi nykyään kovin helposti luokitellaankin.

Jos sinusta tuntuu, että jos sanot totuutesi ääneen, joku aivan varmasti loukkaantuu. Ja niin usein onkin, sillä et kertakaikkiaan kykene miellyttämään kaikkia vaikka kuinka kumartelisit. Totuushan on, että kun toiseen suuntaan kumartaa- niin toiseen pyllistää. Ja jääkin kuulijan vastuulle valita oma katsonta- ja kuulemissuunta, ei sinun. Sillä totuus ei koskaan riko mitään, mitä ei olisi ollut jo valmiiksi säröillä.

Rehellisyys ja puhuminen ei myöskään ole se joka tuhoaa ihmissuhteita – se paljastaa, mitkä suhteista ovat niitä, jotka kestävät totuuden. Kun uskallat olla oma itsesi, puhua omaa totuuttasi ja ilmaista itseäsi alat myös vetää puoleesi ihmisiä, jotka pystyvät kohtaamaan sinut aidosti. He eivät säikähdä totuuttasi – he kunnioittavat sitä.

Voit ajatella, että totuus ja itseilmaisu on kuin sielun verenkierto.

Sielu tarvitsee rehellisyyttä kuten keho tarvitsee happea.
Jos et ilmaise itseäsi, sielu alkaa tukehtua hiljalleen.
Se vetäytyy, katkeroituu, menettää kipinän.
Ja sinä alat etsiä merkitystä/merkityksiä itsesi ulkopuolelta: työstä, ihmisistä, saavutuksista...

Mutta mikään niistä ei kykene täyttämään tyhjyyttä, joka syntyy, kun olet hiljaa siitä, mikä on totta. Rehellisyyshän ei aina tunnu mukavalta. Se tuntuu usein siltä kuin hyppäisit jääkylmään veteen.

Mutta kun uskallat mennä sen tunteen läpi, löydät sen keveyden, jota ei voi teeskennellä. Nimittäin kukaan ei hyödy siitä, että teeskentelet olevasi kunnossa, jos et ole.
Ihmiset eivät tarvitse täydellisyyttäsi – he tarvitsevat rehellisyytesi ja aitoutesi.
Sillä juuri siinä, missä sinä uskallat olla aito, muut uskaltavat kohdata sinut.

Aloita harjoittelemalla kertomaan vaikka pieniä suuria totuuksia.
Sano ei, silloin kun oikeasti tarkoitat ei.
Sano kyllä ja ole rohkea ilman selittelyjä.
Ja sano “en tiedä” silloin, kun et tiedä.

Totuutta ei tarvitse koristella – se kantaa itse itsensä ylpeydellä.

Haluan muistuttaa sinua rakas ystävä, että ilmaista itseään rohkeasti ei tarkoita, että huudat kovempaa ja kuuluvammin – vaan että puhut totta pehmeämmin.

Se ei ole vallankäyttöä, se on vapautta.
Se on lupaus itselle olla näkyvä.

Kun valitset rohkeuden sanoa sen, mikä on totta, alat elää enemmän – ja selitellä vähemmän.

- Rakkaudella Jonna-

Categories: : Ihmissuhteet rakkaus ja dynamiikat