Lause: "Kaikella on tarkoitus- voi joskus olla maailman kaunein itsepetos"
Jonna Hallikainen 
Lause ‘kaikella on tarkoitus’ voi olla totuus – tai kaunis itsepetos. Henkinen kasvu alkaa vasta, kun uskallat tuntea kipusi, etkä selitä sitä...
Oletko koskaan kutsunut rauhaksi sitä, mikä todellisuudessa onkin tunnottomuutta?
Entä mitä jos todellinen henkinen kasvu alkaa vasta, kun uskaltaa päästää suitsukkeiden savun läpi näkyviin sen, mikä sattuu niin helvetisti —ilman että yrittää tehdä siitä kaunista?
Minä tiedän miltä näyttää, kun ihminen on “töissä itsensä kanssa”, mutta välttelee silti itseään kuin ruttoa. Tiedän myös miltä itse näytin samaisessa tilanteessa, kun elämä tarjoaa niin monta kovaa kohtaa, että lauseesta "kaikella on tarkoitus" aivot alkoivat luoda “henkisiä narratiiveja” suojellakseen minua epämukavilta tunteilta, silti niiden leviten kuin tuli rutikuivassa metsässä.
Se todellinen herääminen nimittäin vaatii pimeyden kohtaamista, ei sen ohittamista. Eikä trauma katoa yhdenkään mantran voimalla, vaan liikkeen, läsnäolon ja kehomuistin purkamisen kautta.
Se ihminen, joka “on käsitellyt kaiken.” Hän joka puhuu kauniisti energiasta, anteeksiannosta ja irtipäästämisestä — mutta jonka silmissä on se outo, hieman lasittunut katse. Sellainen, joka ei enää tunne. Näissä tapauksissa on tullut valituksi sellainen henkinen ohituskaista.
Kun sielunhoito muuttuu tunnepaoksi. Valo muuttuu valheeksi. Ja kun ihminen alkaa käyttää henkisiä totuuksia suojana ihmisyyttään vastaan. "Minä olen käsitellyt jo tämän". Oletko?
Kasvu ei nimittäin ole pakopaikka kivulta. Se on tie sen läpi.
On kovin helppo istua hiljaa ja sanoa, esimerkiksi että “kaikki on energiaa, kaikella on tarkoitus.” Mutta energia ei muutu, eikä kasvua tapahdu jos et tunne sitä ensin.
Et voi “manifestoida” rauhaa, jos olet täydessä hälytystilassa. Etkä voi myöskään koskaan “antaa anteeksi” sellaista, mitä et ole koskaan uskaltanut tuntea.
Todellinen henkinen kasvu alkaa siitä hetkestä,
kun lakkaat yrittämästä näyttää ehjältä — ja alat olla rehellisesti rikki.
Meidän aivot rakastaa turvallisuutta. Ja mikä voisi olla sen turvallisempaa kuin uusi identiteetti, joka kuulostaa "korkealta tietoisuudelta", mutta todellisuudessa suojaa sinut vain kivulta? Sillä sielu ei tarvitse selitystä, se tarvitsee kokemuksen. Ja se mikä ulospäin voi monesti näyttää rauhalle, niin kuitenkin keho tietää, että se on tunnottomuutta. Ja olenhan jo useamman kerran maininnutkin että keho ei valehtele.
Kehollinen rauha ei nimittäin ole sama asia, kuin tunteiden lama.
Moni sanoo olevansa “tasapainossa”, mutta todellisuudessa he ovat vain jäässä.
Kovinkaan moni ei uskalla tuntea vihaa tai raivoa, koska eivät uskalla. (Itse olin reilusti yli 30, kunnes ensimmäisen kerran sisältäni tuli vihan tunne. Se oli uusi ja pelottava, mutta vapauttava). Moni ei uskalla tuntea surua, koska se hajottaisi valmiin ja huolella rakennetun identiteetin. Eikä monikaan uskalla tuntea ihan sitä autenttista iloa, vaikka luulisi että tämä on hyvin yksinkertaista, mutta ei ole. Sillä ilo vaatisi antautumista. Antautuminen avautumista ja avautuminen itsensä alttiiksi laittamista sille, että joku voi viedä sen ilon sinulta pois hetkenä minä hyvänsä.
Näin elämällä me emme enää elä — me tulkitsemme elämää, vieläpä mieluiten ulkoisista vaikutteista käsin.
"Kaikella on tarkoitus" on joskus tapa olla tuntematta.
Kaikella todellakin on tarkoitus.
Mutta se tarkoitus ei ole kiertää tunnetta, vaan kulkea sen läpi.
Koska se tunne, jota eniten välttelet,
on usein se, joka haluaa eniten vapautua.
Tunne, jota et käsittele,
muuttuu käyttäytymiseksi, reaktioiksi tai reaktioiden sarjaksi.
Kasvaminen ei ole sitä, että ymmärrät tapahtuneet asiat täysin. Se on sitä, että tunnet ne — ja kestät sen.
Kasvu ei ole pakoa ihmisyydestä ja inhimillisyydestä —
se on täydellistä antautumista sille.
Tämän blogikirjoituksen myötä alkaa kirjoitusten sarja, joka sukeltaa syvälle minuun, omaan kokemukseen ja kasvuun. Hyvin henkilökohtaiseen ja kipeää kirjoitusten sarjaan, mistä en ollenkaan ollut varma kirjoitanko. Kirjoitan ja toivon, että jokainen, jonka tarvitsee se lukea- niin lukee. Jokainen joka saa siitä tunteen- uskaltaa tuntea. Uskaltaa lähteä kasvun matkalle, olit missä kohden elämääsi tahansa. Kaikkella ON tarkoitus, ja minun tarkoitukseni on olla tässä.
-Rakkaudella Jonna-
Categories: : Itsensä johtaminen ja identiteetti