Huh huh, mikä tautiepistola!

Terveys on yksi niistä asioista, jotka on niin kauan näkymättömiä, kun ne toimii- kunnes sitten...

Ei voi muuta sanoa, kun Huh huh ja vähän että hoh hoh. Täällä on ollut aika hiljaisen makuista muutaman viikon ja syynä tälle sellainen kattava tautikavalkadi.

Ensin mieheni sairasti kolme viikkoa, jotain sahaavaa kuumetautia.
Siitä suoraan viestikapula taaperolle, joka nappasi kahdeksi viikoksi influenssa A:n ja hoiperteli menemään 40 kuumeessa reilun viikon höystettynä kunnon limayskäoksennus rohinalla.

Ja sitten, kuin kirsikkana kakun päälle – tämän talon infra kaatui.
Eli siis minä. Ja jokainenhan tietää, miten siinä käy.

Makasin kahdeksan päivää 40 asteen kuumeessa, ehdin suunnitella kaikenlaista. Ensimmäisenä sen, että selviääkö tästä hengissä (kyllä, tässä lausahduksessa on nyt hieman dramatiikkaa mukana – mutta siinä hetkessä se tuntuu täysin realistiselta).

Mutta nyt siitä nousseena...

Halusin tänään kirjoittaa teille ajatuksia terveydestä ja siitä, että terveys on meille monesti itsestäänselvyys – ennen kuin se viedään. Se on nimittäin yksi niistä asioista, jotka on niin kauan tavallaan näkymättömiä, kun ne toimii.

Uskallan väittää, ettei kovinkaan moni herää aamulla juhlimaan sitä, että jee, kehoni toimii!! ( vaikka todellakin pitäisi)
Kovinkaan moni ei pysähdy kiittämään sitä, että pystyt hengittämään vapaasti, liikkumaan, ajattelemaan kirkkaasti, nauttimaan ruoasta, tekemään ihan tavallisia askareita ja niin edelleen.

Mutta sitten kun se viedään – edes hetkeksi – kaikki muuttuu. Ja sillä ei ole itseasiassa mitään merkitystä viekö sen terveyden hetkeksi se tavan flunssa, vatsatauti vai joku vakavampi tai pitkäkestoisempi sairaus. Tätä ei tarvitse arvottaa tai verrata. Sinähän olet sillä hetkellä sairas ja tilanne on sinulle taivahan tosi ja se vaikuttaa vointiisi ja elämääsi juuri siinä hetkessä heikentävästi.

Yhtäkkiä yksinkertaisin asia, kuten sängystä nouseminen, tuntuu projektilta. Ajatus ei kulje eikä keho tottele.
Ja siinä hetkessä koko elämä kutistuu yhteen kysymykseen: milloin tämä helpottaa?

Itse, kun olen positiivisuuteen ja optimistiseen ajatusmalliin taipuvainen tyyppi, niin joka päivä sanoin "no huomenna olen jo kunnossa". No sitä huomista sai hieman odotella, mutta en yhtenäkään päivänä jättänyt kertomatta itselleni, että huomenna helpottaa.

Mutta kyllä se niin on, että Ilman terveyttä – meillä ei ole mitään!

Tiedän...karu lause. Mutta se on totta.

Voit omistaa paljon.
Voit saavuttaa paljon.
Voit rakentaa vaikka mitä.

Mutta jos keho ei kanna – mikään muukaan ei kanna.

Terveys ei ole vain yksi osa elämää. Vaan se on perusta, jonka päälle kaikki muu rakentuu. Ja silti…
kuinka usein se jää meillä listan viimeiseksi? Tai kuinka moni uskaltaa nostaa käden pystyyn, kun on joskus ajatellut "voi kun tulisin kipeäksi, niin saisin hetken huilata?"

AIVAN! Mutta tää on ihan hullu tilanne. Sillä terveys on prioriteetti- ei valinta. Moni kyllä sanoo arvostavansa terveyttä. Mutta ne arvot näkyy vasta valinnoissa.

– nukutko/lepäätkö riittävästi
– kuunteletko kehoa vai pusketko koko ajan rajoitinta vastaan ja sen yli
– palaudutko vai suoritatko palautumista
– annatko itsellesi aikaa, lepoa ja toipumista vai vaaditko koko ajan vain lisää

Terveys harvemmin romahtaa kenelläkään yhdessä yössä. Se rapautuu hiljalleen – kunnes keho sanoo stop. Ja silloin ei enää neuvotella.

Vaikka meillä täällä tämä kaikki oli “vain ärhäkkää flunssaa”, se teki tehtävänsä. Se pysäytti. Se riisui hetkeksi kaiken ylimääräisen, lopetti hälinän ja palautti perspektiivin. Sängyssä maatessa unen ja valveen rajamailla ei mieti sähköposteja, tavoitteita tai seuraavia siirtoja.
Siinä miettii, että haluaa jaksaa, haluaa voida hyvin ja, että haluaa takaisin omaan kehoonsa ja liikkeeseen.

Ja sitten kun se keho alkaa taas toimia hiljalleen…
sitä katsoo aivan eri silmin. Katsoo tätä elämän tärkeintä suhdetta aivan uusin silmin. Nimittäin terveys ei ole projekti vaan se on sinun tärkein suhde. Se ei ole jotain, mitä saavutetaan.
Se on jotain, mitä vaalitaan.

Se on suhde omaan kehoon.

Ja kuten kaikki suhteet –
se vaatii kuuntelua, kunnioitusta ja joskus sitä, että hidastat, vaikka et haluaisi ( tai ehtisi siinä kohtaa). Tämä tautikierros ei ollut mukava.
Eikä kyllä toivottukaan. Mutta se muistutti yhdestä asiasta kirkkaammin kuin mikään pitkään aikaan: terveys ei ole oletus – se on etuoikeus. Ja ehkä juuri siksi sitä pitäisi kohdella sellaisena.
Ei vasta sitten, kun se on poissa.
Vaan nyt- kokoajan- joka päivä. Arvostaen, vaalien, kunnioittaen ja kannatellen.

Pysykää terveinä ja pitäkää itseänne ja terveyttänne prioriteettina No1.

- Rakkaudella Jonna-

Categories: : Mieli tunne ja hermosto