"huonon" asenteen pohjatunne

Jonna Hallikainen Author

Kun ymmärrät, miltä asenteesi sinua suojelee, voit alkaa kyseenalaistaa sitä ja se jos mikä on tervettä.

”Ei tästä kuitenkaan mitään tule.”

”Meillä on aina tehty näin, turha lähteä keksimään pyörää uudelleen.”

”Taas on tullut joku uusi hieno idea, joka ei kuitenkaan johda todellisuudessa mihinkään.”

Ehkä olet kuullut näitä lauseita tulevan joskus jopa omasta suustasi. Ehkä mieleesi nousee joku tietty ihminen, jonka asenne tuntuu olevan poikkiteloin aina ihan periaatteesta. Se tyyppi, jonka suusta ei tahdo tulla mitään rakentavaa. Joka löytää jokaisesta ideasta toimivuuden sijaan kolme ongelmaa, ennen kuin kukaan on ehtinyt edes aloittaa asian parissa. Tämä tyyppi suhtautuu lähtökohtaisesti uusiin mahdollisuuksiin kuin joku olisi juuri suunnilleen ehdottanut, että hypätään lentokoneesta ilman laskuvarjoa.

Helvetin raskasta!

Mutta tällä kertaa ennen kun leimataan tämä raskaansarjan-Reino huonoasenteiseksi niin entä jos pysähtyisimmekin hetkeksi hänen äärelle. 

Mitä tämä asenne yrittää suojella?

Joskus sen kaiken vastustamisen, vähättelyn, kyynisyyden ja näennäisen välinpitämättömyyden takana on jotakin paljon haavoittuvaisempaa, kuin se haluttomuus. "huonon" asenteen taustalla on usein pohjatunteena pelko.

Meillä on loppujenlopuksi aika kapea käsitys siitä, miltä pelko näyttää. Nimittäin pelko ei läheskään aina näytä pelolta.

Ajattelemme ehkä niitä vapisevia käsiä, sydämen pamppailua, paniikkia tai ihmistä, joka ei uskalla astua edes huoneeseen. Mutta pelko osaa pukeutua moneen asuun. Se voi näyttää jopa ylimielisyydeltä. Se voi kuulostaa jatkuvalta kritiikiltä. Mutta se voi myös näyttäytyä jatkuvana kontrollin tarpeena, muiden vähättelynä tai haluttomuutena kokeilla mitään uutta. Joskus pelko kuulostaa jopa hyvin vakuuttavalta järkeilyltä- siltä kuuluisalta realismilta. Sitä se voi ollakin- mutta yhtä hyvin voi olla myös olematta. 

Kaikki epäily ei kuitenkaan ole pelkoa, eikä jokainen kriittinen ihminen piilottele epävarmuuttaan. Joskus myös idea on oikeasti huono, riski todellinen ja hommaan ryhtyminen suorastaan tyhmää ja suunnitelma täysin keskeneräinen. Mutta joskus realismiksi kutsumamme ajattelu onkin tapa välttää jotain sellaista, mitä emme yksinkertaisesti halua kohdata. Paettavia tunteita voi olla esimerkiksi

--> Epäonnistumisen pelko

--> Nolatuksi tulemisen pelko

--> Torjutuksi tulemisen pelko

--> Kontrollin menettämisen pelko

Pelko siitä, että joutuisimme myöntämään itsellemme tai muille, ettemme tiedä kaikkea. Tai ehkä kaikkein vaikeinta: sitä, että onnistuminenkin voisi muuttaa elämäämme tavalla, johon emme ole vielä valmiita. Pelko ei siis aina tarkoita, että minua pelottaa. Vaan se voi näyttäytyä valossa, ettei kannata. Ja koska me ihmiset kaikessa ihmisyydessämme olemme varsin hyviä perustelemaan omat ajatuksemme järkeviksi, saatamme uskoa tätä mielen tuottamaa valheellista totuutta.

Kun se asenne alkaa sitten suojella sinua siltä epäonnistumiselta. Niin tilanteessa, jossa sinulla olisi loistava idea, jonka haluat toteuttaa. Haluat hakea vaikka uutta työpaikkaa, perustaa yrityksen, ehdottaa muutosta työyhteisöön/perheessä tai aloittaa jotakin, mistä olet haaveillut pitkään. Olkoon se iso tai pieni- aina se vaatii ryhtymisen ja tietynlaisen uskalluksen. Mutta aina, kun todellinen mahdollisuus toteutukseen tulee lähelle, niin mieleen ilmestyy sama ajatus: ”Onkohan minusta kuitenkaan siihen.”

Alat luetella syitä, miksi nyt ei olekaan ehkä oikea aika. Rahaa ei ole tarpeeksi. Kokemusta puuttuu. Markkina on vaikea. Muut ovat jo tehneet saman paremmin ja keksineet idean aiemmin.

Ja ehkä jokainen näistä huomioista sisältää palan totuutta. Mutta niiden alle saattaa kätkeytyä kysymys, jolle kukaan ei halua laittaa itseään alttiiksi.

Entä jos minä yritän ja epäonnistun?

Niin kauan kuin et yritä- ei tarvitse kohdata epäonnistumista. Voit omassa turvallisuudentunteessasi säilyttää mielikuvan siitä, että ehkä olisin onnistunut, jos vain olosuhteet olisivat olleet paremmat.

Asenne suojelee sinun omaa itsetuntoa. Se tarjoaa selityksen, joka tuntuu turvallisemmalta kuin mahdollisuus saada selville, mihin omat kyvyt todella riittävät. Omaksumasi asenne pitää visusti ulkopuolella myös onnistumisen mahdollisuuden.

Kun välttelet epäonnistumista tarpeeksi pitkään, saatat samalla alkaa vältellä omaa elämääsi tai sen luonnollista toteutumista. Ja se on aika kallis hinta siitä, ettei tarvitse koskaan tuntea itseään riittämättömäksi ja kasvaa riittämättömyydentunteesta ulos.

Asenne suojelee sinua myös siis tapahtuvalta muutokselta. Koska meillä on aina tehty näin. Mutta täytyy olla tarkkana onko se todella kertomus arvokkaasta kokemuksesta. Siitä, että jokin toimintatapa on testattu ja todettu toimivaksi.

Vai tarkoittaako se jotain aivan muuta. Se ettei tuttuutta haluta kyseenalaistaa mukavuudenhaluispäissämme. (no kylläpä sanan keksin :D)

Tuttu ei aina tarkoita hyvää. Tuttu tarkoittaa usein vain tuttua. Vaikka toimintatapa olisi tehoton, kuormittava tai vanhentunut, sen muuttaminen vaatii meiltä aina jotakin: uuden opettelua, epävarmuuden sietämistä ja vanhasta luopumista. Kasvamista, kehittymistä ja astumista ulos sieltä omalta mukavuusalueelta.

Ja se voi ja saakin pelottaa. Entä jos se uusi tapa ei sitten toimikaan? Entä jos en osaakaan? Entä jos menetän asemani ihmisenä, joka tietää, miten asiat hoidetaan? Entä jos muut näkevät, etten hallitsekaan kaikkea niin hyvin kuin ovat luulleet? Silloin vanhan puolustaminen saattaa tuntua ja tuntuukin paljon turvallisemmalta, kuin uuden kokeileminen. Mutta mitäs sitten kun kaikki on niitä samoja lampaita samassa laumassa?

Mikään ei muutu, koska jokainen suojelee omaa henkilökohtaista turvallisuudentunnettaan.

Samalla saatamme ihmetellä, miksi kehitys junnaa paikallaan- miksi mikään ei muutu. Eli joskus se muutosvastarinta ja huonoksi leimattu asenne ei olekaan merkki siitä, etteivät ihmiset halua kehittyä.

Vaan se kertookin siitä, etteivät he koe oloaan riittävän turvalliseksi kehittyäkseen. Ottaakseen sen uskon loikan ison tai pienen astuakseen ulos omalta mukavuusalueeltaan.

En kuitenkaan halua kuulostaa siltä, että tarkoitan, että kaikki muutosvastarinta johtuisi pelosta. Muutosta voidaan vastustaa myös perustellusti, esimerkiksi siksi, että sen tavoitteet ovat epäselviä, epärealistisia tai seuraukset huonosti arvioituja.

Mutta juuri sen takia meidän on kyettävä erottamaan toisistaan perusteltu kritiikki ja tarve pitää kiinni tutusta hinnalla millä hyvänsä. Niitä ei nimittäin voi ratkaista samalla tavalla.

Kun puhun pelosta. Pelko liittyy aina sisäiseen turvallisuudentunteeseen ja sen kokemukseen. Otan tähän auki vielä yhden esimerkin parantaakseni mahdollisuutta tulla ymmärretyksi mahdollisimman monesta kulmasta.

Olet joskus innostunut jostakin vaikka ihan tosissaan. Tai olet luottanut johonkin ihmiseen, joka petti sitten luottamuksesi. Tilanne voisi olla myös sellainen, että olet ehdottanut vaikka työpaikalla tai kotona muutosta johonkin asiaan- mutta tullut jollain tasolla nolatuksi.  Kun olet yrittänyt monta kertaa ja saanut vastaukseksi pelkkiä pettymyksiä.

Mitä opit?

Et välttämättä sitä, että kaikki ihmiset pettävät tai ettei mikään koskaan onnistu. Vaan sen, että innostuminen, muutoksenhakuisuus ja yrittäminen sattuu. Joten alat tietoisesti tai tiedostamatta suhtautua kaikkeen varauksella.

Et enää odota asioilta ja ihmisiltä niin paljon. Et innostu liian aikaisin ( tähän on muuten oiva sananlaskukin "älä nuolaise ennen kuin tipahtaa). Et lupaa mitään. Et odota mitään. Et anna itsellesi lupaa uskoa yhteenkään mahdollisuuteen ennen kuin pystyt todistamaan sen turvalliseksi jollakin keinoilla.

Alat peilata samaa myös muiden toimintaa kohtaan. Kun joku muu innostuu  ”Katsohan nyt ensin, miten tuossa käy.” Kun joku kertoo unelmastaan, sinä koet tehtäväksesi muistuttaa realiteeteista ja löydät ensimmäisenä syyn, miksi se ei todennäköisesti kuitenkaan onnistu.

Ulkopuolelta katsottuna vaikutat kyyniseltä, huonoasenteiselta pessimistiltä, mutta kun asiaa tarkastelee hieman syvemmin niin luultavasti koitat vain varmistaa, ettei toinenkaan joudu pettymään. Kyynisyys voi siis olla kuin panssari, jonka ihminen on rakentaa itsensä ja kokemustensa ympärille. Panssari suojaa ehkä iskuilta, mutta se myös painaa, rajoittaa liikkumista ja tekee läheisyydestä vaikeampaa. Ja lopunviimeeksi voi käydä niin, että ihminen suojelee itseään pettymyksiltä niin tehokkaasti, ettei hän enää uskalla odottaa elämältä mitään hyvää.

Asenteen takana asuva pelko ei poista meiltä vastuuta.

Se, että ymmärrämme jonkin asenteen taustalla olevan pelkoa, ei tarkoita, että meidän pitäisi hyväksyä kaikki sen seuraukset.

Jos ihminen pelkää epäonnistumista ja siksi vähättelee muiden tekemistä ja työtä, hänen pelkonsa voi auttaa ymmärtämään käytöstä. Se ei tee vähättelystä hyväksyttävää. Tai kun ihminen pelkää menettävänsä kontrollin ja siksi mikromanageroi alati työtovereitaan, pelko voi selittää hänen tarvettaan hallita jok´ikistä tilannetta. Se ei poista muiden oikeutta luottamukseen ja työrauhaan.

Jos ja kun ihminen on tullut elämässään petetyksi, hänen varovaisuutensa voi olla varsin ymmärrettävää. Mutta se ei automaattisesti oikeuta kohtelemaan jokaista uutta ihmistä kuin tämä olisi jo rikkonut sinun luottamuksesi ja tekisi samoin.

Ymmärtäminen ei ole sama asia kuin oikeuttaminen.

Ja tässä ollaankin mielestäni yhden kasvamisen taidon olennaisimmista kohdista. Nimittäin meidän ei koskaan tarvitse hävetä sitä, että pelkäämme. Meidän ei tarvitse esittää rohkeampaa kuin olemme. Mutta voimme opetella tunnistamaan, milloin pelkomme alkaa ohjata ajatuksiamme ja toimintaamme tavoilla, jotka vahingoittaa meitä tai muita.

Emme ole automaattisesti vastuussa kaikista tunteista, joita meissä herää. Mutta voimme kuitenkin opetella ottamaan enemmän vastuuta siitä, miten käsittelemme niitä ja miten toimimme niiden pohjalta.

Se ei tapahdu sormia napsauttamalla. Se vaatii harjoittelua, joskus/usein myös muiden ihmisten tukea ja ymmärrystä. Meidän täytyy vain uskaltaa katsoa omaa ajatteluamme ja toimintaamme piirun verran rehellisemmin.

No entäs jos sitten et yrittäisikään päästä erppn siitä omasta asenteesta? Tämä saattaa kuulostaa kyllä juuri niin oudolta, kuin se outo voi kuulostaa. Koska yksinkertaistahan se olisi jos se oma asenne kerran rajoittaa sinua, niin miksi et vain muuta sitä?

Koska asenteen muuttaminen on usein vaikeaa, aikaa vievää ja työlästä. Kun jokin toimintamalli on suojellut sinua pitkään, et välttämättä luovu siitä vain sen takia, että vihdoin ymmärrät sen rajoittavan sinua. Tarvitset ymmärryksen rinnalle myös uuden kokemuksen asiasta.

Kun olet oppinut, ettei virheitä saa tehdä, pelkkä vakuuttelu siitä, että virheet ovat sallittuja, ei välttämättä riitä. Vaan sinun täytyy päästä kokemaan, että voit tehdä virheen ja silti selvitä siitä. Kun taas olet oppinut, ettei muihin voi luottaa, et kykene rakentamaan luottamusta käskemällä itseäsi vain sokeasti luottamaan. Tarvitset itsellesi kokemuksia, joissa luottamus saa kasvaa turvallisesti riittäviin mittoihin.

Innostuessasi uudesta sinun ei tarvitse hypätä suin päin seuraavaan suureen unelmaan päätä pahkaa, vaan voit harjoitella ottamaan pieniä askeleita sellaisia asioita kohti, joita oikeasti haluat.

Asenteidemme pyrkimys on yrittää suojella meitä säilyttämään itsetuntomme, suojella meitä pettymyksiltä ja muiden arvostelulta. Voisitko siis opetella suhtautumaan virheisiin niin, etteivät ne määritä arvoasi ihmisenä, sietämään epävarmuutta ilman, että luovut kaikista mahdollisuuksista etukäteen ja erottamaan rakentavan palautteen omasta ihmisarvostasi?

Tämän asennekasvattajan vinkit viisaampaan itsetuntemukseen ja syvempään asenteiden ymmärrykseen voisi olla, että seuraavan kerran, kun huomaat itsessäsi voimakkaan vastustuksen sen "huonon asenteen", älä kiirehdi korjaamaan ajatusta. Sen sijaan 

• Tunnista ensimmäinen ajatuksesi.
  Mitä sanot itsellesi, kun kohtaat uuden tilanteen, vaikean keskustelun tai mahdollisuuden, joka tuntuu pelottavalta?
• Kysy, mitä pelkäät tapahtuvan.
  mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua? 
• Selvitä, mitä asenteesi sinulle tarjoaa.
  Suojaako se sinua pettymykseltä? Antaako se tunteen hallinnasta? Auttaako se välttämään vaikka vaikean keskustelun? Jos siitä ei ole sinulle mitään oikeaa hyötyä, siitä luopuminen saattaa olla paljon helpompaa.
• Kysy, mitä asenteesi sinulta samalla vie.
  Mitä jää tekemättä?
  Mitä mahdollisuuksia et edes tutki?
  Millaiseksi suhteesi muihin ihmisiin muodostuu?
  Mitä tapahtuu, jos jatkat samalla tavalla seuraavat viisi vuotta? 
• Valitse yksi pieni teko, joka haastaa vanhan toimintamallisi.

Muista että sinä et olet yhtäkuin sinun asenteesi!!
Sinä et ole ensimmäinen ajatuksesi. Etkä pelkosi. Et ole myöskään yhtä kuin se asenne, jonka olet oppinut rakentamaan selvitäksesi tähän asti tästä elämästä.

Olet ihminen, joka on kerännyt kokemuksia, muodostanut niiden pohjalta käsityksiä ja opetellut toimimaan niiden mukaisesti. Osa näistä toimintamalleista on saattanut auttaa sinua valtavasti. Varovaisuus on luultavasti suojellut sinua tilanteissa, joissa luottamus olisi ollutkin vaarallista ja typerää. Kun taas kontrollointi ja kyseenalaistaminen on auttanut sinua selviytymään epävarmuudesta ja estänyt sinua tekemästä siinä hetkessä huonoja päätöksiä. Näitä ei tarvitse jälkikäteen hävetä.

Mutta se, mikä auttoi sinua eilen, ei välttämättä palvele sinua enää tänään. Kasvu alkaa aina siitä, että uskallat tarkastella vanhoja ajatuksiasi ja toimintamallejasi ilman, että sinun täytyy puolustaa niitä hinnalla millä hyvänsä. Voit kiittää niitä siitä, että ne ovat auttaneet sinua tähän asti. Ja silti päättää, ettet anna niiden enää vaikuttaa tästä eteenpäin.

Ja kun seuraavan kerran kohtaat ihmisen, jonka asenne suuresti ärsyttää sinua, avaa korvasi kuulemaan ja sydämesi ymmärtämään. Voit edelleen asettaa rajat. Voit edelleen puuttua epäasialliseen käytökseen. Sinun ei tarvitse hyväksyä kaikkea ymmärtääksesi jotakin toisista ihmisistä. Mutta voit kysyä itseltäsi, mitä et vielä tiedä hänen tilanteestaan.

Ja kun huomaat oman asenteesi nousevan pintaan, tee sama myös itsellesi. Älä tyydy toteamukseen, että olet vain tällainen. Älä piiloudu sen taakse, että olet realisti, suorapuheinen tai kokenut elämässä tarpeeksi tietääksesi paremmin. Saatat olla kaikkea sitä.

Mutta saatat myös pelätä. Ja jos pelkäät, se ei tee sinusta heikkoa. Se tekee sinusta ihmisen. Ja kuten todettu monesti niin rohkeus ei ole sitä, ettei pelkää. Rohkeus on myös halua tutkia, mihin oma pelko sinua ohjaa — ja päättää, haluatko todella mennä siihen suuntaan.

Ajattele jos onkin niin, että se asenne, jota olet vuosia puolustanut osana persoonallisuuttasi, onkin ollut vain tapa pitää jokin kipeä asia turvallisen välimatkan päässä.

Ja siinä ystäväiseni asuu aika iso kasvamisen mahdollisuus!

Rakkaudella,

Jonna

Categories: : Elämä kohtalo ja kasvu, Ihmissuhteet rakkaus ja dynamiikat, Itsensä johtaminen ja identiteetti, Mieli tunne ja hermosto