Naiseus hengittää kehossa, mielessä ja hermostossa; se on historian, tunteen, voiman ja haavoittuvuuden yhteinen kieli, joka kutsuu naisen takaisin...
Sieltä ei löydy määritelmiä, ei valmista muottia johon asettua.
Siellä on vain sinä — kaikki mitä olet ollut, mitä olet saanut tai mitä olet menettänyt ja miksi olet vasta uskaltamassa tulla.
Naiseus ei nimittäin ole vain yksi osa sinua. Se on yhtä kuin sinä. Se on kehosi muisti jokaisesta kerrasta, kun olet kantanut kipua ja silti rakastanut. Se on se mielen voima, joka nousee uudestaan ja uudestaan, vaikka sielu on kerran jos toisenkin jo hajonnut.
Sanon sen jälleen ääneen...keho ei valehtele. Se kertoo tarinoita, joita mieli ei uskalla lausua ääneen. Jokainen arpi, jokainen hengitys, jokainen sykäys kantaa mukanaan historian — ei vain sinun omaasi, vaan myös niiden naisten, jotka tulivat tänne ennen sinua. Se on pyhä jatkumo.
Äidit, isoäidit, esiäidit, kaikki he jotka selvisivät, itkivät, rakastivat, synnyttivät elämää maailmaan, vaikka maailma ei aina ollut heidän puolellaan.
Naisen keho ei nimittäin ole mikään biologinen koneisto, millaiseen muottiin meidät kyllä tehokkaasti survotaan — se on hermoston, hormonien ja historian yhteistyöprojekti, jota ei voi johtaa pelkällä järjellä. Kun nainen elää ristiriidassa oman kehonsa ja mielensä kanssa, keho alkaa puhua.
Ja jos sitä ei kuunnella, se alkaa huutaa.
Ja jos sitäkään ei kuulla — se lopulta romahtaa.
Kipu, ahdistus, väsymys, uupumus, kuukautiskivut, unettomuus, mystiset suolisto-oireet, migreeni jne.— ne eivät ole “oireita”. Ne ovat viestejä. Kun keho yrittää kertoa, että olet mennyt aivan liian kauas itsestäsi.
Tiedetään nimittäin, että naisella mantelitumake ja etuotsalohko — aivojen tunteita ja empatiaa käsittelevät alueet — ovat aktiivisempia kuin miehillä. Se tarkoittaa, että nainen ei vain tunne enemmän, vaan myös muistaa tunteensa kehollisesti. Ja siinä sinä seisot.
Kehossa, joka on sekä temppeli että taistelukenttä.
Mielessä, joka on yhtä aikaa terävä, hellä ja pehmeä.
Naisuudessa, joka on samaan aikaan tuli, vesi, maa ja ilma — ei valittavana vain jotain näistä, vaan uskallettava olla kaikkia.
Naiseus ei siis ole pelkkää energiaa, olemisen pehmeyttä, glitteriä ja kasvonaamioita. Se on ennen kaikkea sitä, että me olemme virittyneet kokemaan maailman koko keholla.
Siksi me emme vain ajattele surua, me tunnemme sen joka solussa.
Me emme vain muista kipua, me kannamme sitä kudoksissa.
Ja juuri se tekee naisesta käsittämättömän vahvan ja upean.
Sillä se, joka tuntee syvyyksistä käsin, kykenee myös parantumaan syvimmältä. Ja kun nainen alkaa kuunnella kehoaan, hän ei pelkästään löydä itseään — hän alkaa johtaa elämäänsä täysin uudella tasolla. Eikä siinä ole mitään “hengellistä hörhöilyä” (itsehän olen sangen ylpeästi se henkinen hörhö), mutta jos se jotakuta ahdistelee ajatuksena niin se on ihan neurobiologiaa ja hermoston säätelyä puhtaimmillaan.
Nainen ei siis tarvitse lupaa olla liikaa tai liian vähän, väsynyt, vahva, seksuaalinen, intuitiivinen tai keskeneräinen.
Hän tarvitsee vain luvan olla totta.
Ja kun hän sen tekee — maailma ei ehkä ymmärrä häntä enää niin kuin ennen, mutta se kaaos kyllä hiljenee ajallaan.
Ja jos sinä mies satut lukemaan tätä — katso häntä/heitä.
Katso naisia niin kuin he ovat: kokonainen maanpäällinen universumi, joka on oppinut kätkemään tähtensä arjen verhon alle.
Älä yritä ymmärtää häntä/heitä.
Kunnioita ja arvosta!
Nainen ei nimittäin ole miehille mikään mystinen arvoitus ratkaistavaksi — hän on se energia, joka kannattelee kokonaisia sukupolvia selkänsä, sydämensä ja hermostonsa varassa. Hän muistaa senkin, mitä sinä et koskaan elänyt. Hän kantaa ne tarinat, joita kukaan muu ei kehtaa kertoa ääneen, mutta jotka tuntuvat jokaisessa hänen henkäyksessään.
Jokaisen vahvan naisen takana ei suinkaan ole mies, joka häntä ymmärtää —
vaan ehkäpä ennemminkin miehen antama hetki, jolloin hän muisti, ettei tarvitse lupaa loistaa.
Ja kun nainen muistaa sen,
koko maailma hengittää vähän vapaammin.
- Rakkaudella Jonna-
Categories: : Naiseus energia ja keho