Siirry odottamisesta ajattelemiseen – ja ajattelemisesta toimintaan. Heti.
Jonna Hallikainen 
Kuinka monta kertaa olet odottanut? Ja kuinka monta kertaa se “oikea hetki” on oikeasti tullut?
Odotat oikeaa hetkeä, parempaa fiilistä, selkeämpää ja valmista suunnitelmaa. Lisää varmuutta, valmiutta ja mitä lie. Ja kuinka monta kertaa se “oikea hetki” on sitten oikeasti tullut?
Niinpä.
Aiemmassa kirjoituksessa kirjoitin keskeneräisyydestä ja kärsivällisyydestä. Ja nyt aioin ihan pokkana sitten kirjoittaa odottamisesta ja toiminnasta. Odotteluhan kuulostaa monesti viattomalta. Tai jopa järkevältä. Ja tällä epäristiriidalla aion saada teidän päät pyörryksiin siitä, että mistä sitä nyt sitten tietää pitääkö olla kärsivällinen ja keskeneräinen ja odotella vai toimia.
Useimmiten turha toiminnan odottaminen ja viivyttely “En halua hätiköidä.” tyyppinen toiminta pohjautuu pelkoon. Se ei ole toiminnan strategia vaan pelkoa. Pelkoa epäonnistua. Pelkoa tulla nähdyksi. Pelkoa siitä, että joudut oikeasti kohtaamaan itsesi ja myös kohtaamaan sen oman keskeneräisyytesi, jota sitten ehkä joutuu prosessoimaan jälkikäteen ymmärryksen laajennuttua. Ja siksi pysyt paikallasi – vaikka tiedät ja tunnet, että jokin sinussa haluaisi jo liikkua ja ottaa seuraavaa vaihdetta silmään.
Sitten on se toinen ihmisyyden ansa. Ajattelu. Analysointi, suunnittelu ja vaihtoehtojen punnitseminen. Mahdollisesti jopa loputtomasti tässä loopissa pyörien. Se jossittelu. Ja kyllä – ajattelu on tärkeää, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Koska jos jäät siihen liian pitkäksi aikaa, siitä tulee vain hienostuneempi tapa olla tekemättä mitään ja näin vastuu omasta elämästäsi lipsahtaa toisten käsiin. Ajattelun kuuluu olla sellainen välietappi- ei määränpää.
Selkeys ei useinkaan tule ennen toimintaa. Se tulee toiminnan kautta. Sillä et voi pelkästään ajatella itseäsi varmaksi jostakin, etkä sen kummemmin voi suunnitella itseäsi valmiiksi. Jossain kohtaa sinun on vain mentävä ja tehtävä. Toimittava! Vaikka kuinka olisit epävarma, puolivalmis ja ryhtyminen olisi hieman epämukavaa. Mutta entä jos en ole valmis? Pitäiskö vielä kuitenkin odottaa sitä, tätä ja tuota?
“En ole vielä valmis, koska...”
Syitä löytyy lukuisia. Hyvä. Et tule olemaankaan valmis- ikinä. Koska valmius ei ole ehto toiminnalle. Se on seuraus siitä. Ja kuka sen muuten määrittää milloin on valmis? Eikös se ole vähän henkilökohtainen asetus ja samalla ah- niin harhaanjohtava. Toiset kokee olevansa valmiita silloin kun on x,y ja z ja toiset ei koe olevansa siltikään valmiita vaikka olisi koko aakkosten kirjo kasassa. Ja vielä jos sattuu niin hyvä säkä että tähdet ja kuu on ollut jousimiehen merkissä, kun synnyit niin oletkin oikein pitkäpiimäisen jahkailun mestari. Juupas eipäs leikkien kuninkaallinen. ( Astrologiasta sen enemmin ymmärtämättä). Tässä tyydyn toteamaan olevani se kokemusasiantuntija. Itsehän olen kaksonen- toiminnan nainen.
Mutta hei pienin askelin riittää. Yksi ajatus, päätös ja yksi liike eteenpäin. Se ei muuta kaikkea kylläkään heti, mutta se muuttaa toiminnan suunnan. Ajatuksen kuuluu johtaa aina toiminnan ottamiseen, edes pieneen. Muuten ajatukset eivät muunnu todellisuudeksi.
Koska melkein samaan hengenvetoon puhun keskeneräisyyden sietämisestä ja kärsivällisyydestä ja nyt sanon, että lopeta odottaminen ja toimi. Niin kai minä olen sen ajatuksen sitten myös velkaa, että mistä ihmeestä sen sitten tietää kumpi valitaan? Että milloin pitää pysyä paikallaan ja antaa asioiden kypsyä –ja milloin pitää liikkua, vaikka kaikki ei ole valmista?
Se on vain päätös, jota et voi ulkoistaa kenellekään. Tiedän, että se muiden syliin sysääminen olisi kiva ja helppokin, mutta ei se käy.
Ajattelen, että kärsivällisyys on aktiivista. Odottaminen on passiivista. Kärsivällisyydessä sinä olet kuitenkin liikkeessä. Teet. Opit. Kokeilet. Olet keskeneräinen – mutta et pysähdy tai pahimmillaan jämähdä. Mutta odottamisessa sinä jäät paikoillesi tietoisesti.
Siirrät. Viivytät. Selität itsellesi, miksi ei vielä ole oikea hetki.
Toinen tapa tunnistaa näiden ero voisi olla vaikka sellainen, että kärsivällisyys tuntuu usein kehossa ja mielessä rauhalliselta, vaikka se olisikin vähän epämukavaa. Mutta siinä on silti suunta.
Odottaminen taas tuntuu raskaalta. Jähmeältä. Tahmaiselta. Hieman turhauttavalta tai jopa ihan lamaannuttavalta. Koska syvällä sisimmässä tiedät, että et oikeasti etene. Tunnistatko?
Jos tämä ei vielä riitä, niin otetaan yksi suora mittari. Kysy itseltäsi: Teenkö minä tällä hetkellä jotain sellaista haluamani asian tai tavoitteen eteen, mikä vie minua eteenpäin – edes vähän?
Jos vastaus on kyllä → olet kärsivällinen.
Jos vastaus on ei → sinä odotat.
Ei tämä ole itseasiassa sen monimutkaisempaa. Mutta älä huijaa itseäsi tässä. Koska mieli on mestari pukemaan pelon kärsivällisyydeksi. Ja silloin sinä seisot paikallasi, kuin paska Junttilan tuvan seinässä.
Nyt ajatus-toiminta ja toistoa niin hyvä tulee.
Ja kirjoitin otsikossa, että heti! Niin tarkoitan heti- ei sitten joskus. “Teen tän myöhemmin tai sitten kun.” Myöhemmin on paikka, johon asiat ja ajatukset menee kuolemaan. Jos jokin tuntuu tärkeältä nyt- se on tärkeä nyt. Ei viikon päästä. Ei “sitten kun on parempi hetki”. Vaan nyt!
Älä vaan nyökkäile tälle siellä ruudun toisella puolella.
Tee jotain.
Heti.
Nyt!
Rakkaudella Jonna
Categories: : Elämä kohtalo ja kasvu, Itsensä johtaminen ja identiteetti, Mieli tunne ja hermosto