Tekemällä aina samalla tavalla, et voi odottaa eri tuloksia
Jonna Hallikainen 
Taas mie oon tällanen, enkä aio silittää ketään myötäkarvaan. Tiedän---> inhottavaa kerrassaan
WE WANT MORE!
Halutaan ja janotaan muutosta, sitä kuuluisaa uutta suuntaa elämälle. Haaveillaan ja manifestoidaan. Taiteillaan ne unelmakartat ja luetaan oppaat. Vaihdetaan työpaikkaa, parisuhdetta, paikkakuntaa, hiustyyliä ja jopa se hiestä rispaantunut joogamatto, joka on asanoiden alla ryttyyn ryvettynyt – mutta päädytään aina loppujen lopuksi samaan pisteeseen.
Sama ahdistus niistä ihan tavallisista asioista, samat riidat kulkee mukana uudessa parisuhteessa ja vieläpä se sama vanha pettymys, kun ei tälläkään kertaa onnistanut- milloin on minun vuoroni?
Syvällä sisimmässä kannetaan samaa raastavaa ja raskasta tunnetta siitä, että elämä ei vieläkään näytä siltä kuin sen pitäisi.
Silloin ajaudutaan helposti ajattelemaan, että vika oli työpaikassa. Tai puolisossa. Tai lapsuudessa. Tai siinä, ettei maailma ymmärrä. Tai siinä, että muut ihmiset ovat yksinkertaisesti niin helvetin hankalia.
Ja joskus se vika todellakin on olosuhteissa.
Mutta joskus se elämä yrittää sanoa meille jotain, mitä emme ihan välttämättä haluaisi kuulla. Nimittäin Jos mikään ei muutu sinussa, mikään ei välttämättä muutu ympärilläsikään.
Yksikään uusi maisema ei auta, jos kannat vanhaa näkemystä ja kokemusta uskollisesti mukana. Voit kyllä muuttaa toiseen kaupunkiin, mutta ottaa vanhat pelot ja mielenrajoitteet mukaan. Voit vaihtaa sitä kumppania, mutta viedä samat käsittelemättömät haavat sinne uuteen suhteeseen.
Voit myös aivan hyvin aloittaa siellä uudessa työssä ja uskotella kaiken muuttuvan nyt paremmaksi, mutta huomaamatta jatkaa itsesi pienentämistä, miellyttämistä ja ylivastuullisuutta aivan kuten ennenkin.
Voit tästä hetkestä hamaan tappiin saakka pyhästi luvata joka maanantai, että nyt alkaa uusi elämä. Tällä kertaa olet vakuuttunut, että pidät rajasi, etkä enää niele kaikkea. Lupaat pyhästi kuunnella itseäsi ja omia tarpeita, etkä anna kenenkään kohdella sinua huonosti.
Ja sitten tulee ensimmäinen hankala tilanne. Se kun joku pettyy sinuun tai suuttuu. Se kuuluisa hetki, kun joku ei hyväksykään sitä sinun uutta rajaa. Ja yhtäkkiä huomaat tekeväsi aivan samaa kuin aina ennenkin.
Pyydät tuhansin tavoin anteeksi asiaa, josta sinun ei tarvitsisi pyytää anteeksi.
Selittelet, peräännyt, nielet sanasi ja samalla oman sanomasi, jopa oman ideologiasi ja yrität taas olla kaikille kaikkea, ennen kaikkea kaikille mieliksi. Ja illalla ihmettelet, miksi elämä tuntuu tutulta, vaikka päätit aloittaa alusta.
Kun se uusi alku ei synny siitä, että vaihdat maisemaa vaan että lakkaat toistamasta itseäsi vanhalla tavalla.
Me ihmiset olemme ihmisyydessämme hämmästyttävän taitavia rakentamaan itsellemme tuttuja tilanteita. Ihan kuin oltaisiin kiintyineitä siihen kärsimykseen "samaa paskaa eri paketissa" niinhän ne sanoo. Mutta ei kukaan halua luonnostaan kärsiä. Vaan se tuttu tuntuu turvallisemmalta kuin tuntematon – vaikka tuttu olisi kuinka kurjaa. Oletko kuullut sanonnan "parempi tuttu helvetti, kuin tuntematon taivas"
Jos olet oppinut, että rakkaus pitää ansaita olemalla helppo ja vaivaton, hakeudut todennäköisesti suhteisiin, joissa joudut jatkuvasti todistamaan omaa arvoasi. Jos taas olet oppinut, että hyväksyntä tulee suorittamalla, rakennat todennäköisesti elämäsi täyteen tekemistä ja ihmettelet, miksi et siltikään koskaan tunne olevasi riittävä oikeastaan millään mittarilla.
Oletko koskaan miettinyt mistä kumpuaa malli, että tunteista ei puhuta ja alat vetäytyä juuri silloin, kun sinua nimenomaan pitäisi lähestyä? Tai, että vahva ihminen pärjää yksin (SINÄ) ikään kuin se olisi jokin meriitti ja todennäköisesti kieltäydyt avusta ja myöhemmin mahdollisesti katkeroidut siitä, ettei kukaan koskaan auta. Se sallimisen vaikeus. Ajatus ansaitsemisesta.
Kun elämässä oppii, että konfliktit tarkoittaa aina hylätyksi tulemista jollain tasolla, niin alat uskoa saavuttavasi rauhan olemalla hiljaa. Tekemällä itsesi näkymättömäksi. Sitten ihmetellään miksi minulle käy aina näin?
Mutta kun se kysymys ei olekaan vain siitä, miksi sinulle käy aina näin. Vaan mitä/minkä minä teen aina samalla tavalla, vaikka lopputulos satuttaa minua tai yksinkertaisesti ei ole mieleinen?
Älä kuule tätä syytöksenä, vaan haluan nostaa kissan pöydälle ja tarjoilla kysymyksen, joka voi taas mahdollistaa sinulle oivalluksen.
Tämä on yhtälailla mahdollisuus sinulle, minulle, meille kaikille KERTA TOISENSA JÄLKEEN. Olla hereillä siinä kohdassa, missä oma toiminta ja valinnat tulee näkyväksi, josta alkaa myös oma vaikutusvalta omaan elämään. Sinä et ole syyllinen kaikkeen – mutta olet vastuussa aina siitä, mitä teet seuraavaksi.
Et voi olla vastuussa toisten ihmisten valinnoista, välinpitämättömyydestä tai epäoikeudenmukaisuudesta. Etkä liiemmin ole vastuussa kaikista niistäkään asioista, jotka ovat sinua hajalle riepotelleet elämän aikana.
Mutta sinulla voi olla ja on vastuu siitä, jatkatko niiden vaikutusten kantamista elämässäsi osittain jopa täysin tiedostamatta. Syyllisyyden suuntaviitta osoittaa aina taaksepäin. Vastuun kysymys on- mitä teen tästä eteenpäin.
Inhottava olla ilonpilaaja, mutta usein se vastuun ottaminen näyttää ja tuntuukin hyvin epäromanttiselta. Se näyttää siltä, että myönnät olleesi väärässä. Se näyttää siltä, että lopetat jonkun pelastamisen itsesi ja oman elämäsi kustannuksella. Se, että et enää odota toisten ihmisten muuttuvan, jotta sinä saisit luvan elää täyttä elämää. Ja valitettavasti joskus se näyttää jopa siltä, että joudut pettymään ihmisiin, jotka hyötyivät siitä, että sinä pysyit samanlaisena.
Sitten vielä astutaan siihen harhaan, jossa kuvitellaan, että kun teemme tämän uuden mahtavan päätöksen niin se olo kevenee heti. Että kun asetamme rajat, tunnemme jotain sellaista alkukantaista voimaa, minkä yli muut ei kävele. Meiltä puuttuu pitkäjänteisyys, systemaattisuus ja toistot. Meiltä usein uupuu myös usko ja luottamus siihen mitä emme vielä näe.
Muutos voi tuntua ensin pahalta. Kun on tottunut miellyttämään, rajan asettaminen voi tuntua suorastaan julmalta. HIljaisuus tuntuu puutteelta ja tyhjyydeltä, eikä suinkaan kaiken olennaisen läsnäololta. Ja jos olet tottunut kontrolloimaan kaikkea ja pitämään ohjat tiukasti omissa käsissä, niin luottamuksen tilaan hyppääminen voi tuntua siltä kuin astuisit pimeään huoneeseen.
Oman elämäsi valitseminen prioriteetiksi voi herättää syvääkin syyllisyyttä silloin kun sinua tarvitaan jatkuvasti. Kun olet rakentanut itsestäsi "korvaamattoman". Syyllisyys ja häpeä omista tarpeista on monelle niin kova kohta, että viimeistään tässä kohtaa moni perääntyy koko hommasta ajatellen ”Ei tämä ollutkaan oikea ratkaisu. Tämä tuntuu liian vaikealta.”
Mutta kuule se, että uusi tapa tuntuu epämukavalta, ei tarkoita, että vanha tapa oli sinulle hyvä.
Se voi tarkoittaa vain sitä, että mielesi ei ole vielä oppinut, että sinulla on lupa toimia toisin. Tuntematon on tervetullut- tuttu ja turvallinen saa mennä. Muista että vanha toimintamalli tuntuu turvalliselta vain siksi, että tunnet sen. Jos haluat uuden elämän, sinun on oltava valmis tuottamaan itsellesi uusi reaktio.
Ja reagointiin liittyy tämä yksi olennainen kysymys: Olenko minä todella tällainen – vai olenko minä harjoitellut tätä toimintatapaa niin kauan, että siitä on tullut minulle tuttu tapa selviytyä?
Koska ihminen ei ole yhtä kuin omat automaattiset reaktionsa. Sinä et pelkosi. Et lapsuudessa oppimasi rooli/roolit. Et ole se, miten sinua on kohdeltu muiden toimesta, etkä sen kummemmin ole se tarina, jota olet kertonut itsestäsi niin kauan, ettet enää muista, kuka olit ennen sitä.
Sinussa on paljon enemmän liikkumatilaa kuin ehkä tällä hetkellä uskot tai voit villeimmissä unelmissasi kuvitella. Mutta sitä liikkumatilaa ei löydetä ajattelemalla aina samoja ajatuksia ja toistelemalla vanhoja kaavoja. Se ei löydy odottelemalla, että joku muu viimein tekee jotain oikein. Löydät sen kokeilemalla jotakin muuta-uutta-tuntematonta.
Viisi kysymystä sinulle. Kysymykset joilla voit harjoitella rikkomaan vanhaa totuttua kaavaa.
1. Mitä minä teen tässä tilanteessa aina samalla tavalla?
Älä katso ensin toisen toimintaa. Katso omaasi.
Vetäydynkö? Hyökkäänkö? Selittelenkö? Jähmetynkö? Yritänkö pelastaa? Otanko kaiken omalle vastuulleni?
2. Mitä/ millaista lopputulosta tämä toimintani tuottaa?
Ei siis sitä, mitä toivot sen tuottavan.
Vaan mitä se todellisuudessa/konkreettisesti tuottaa.
3. Mitä pelkään tapahtuvan, jos toimin toisin?
Pelkäätkö riitaa? Hylkäämistä? Pettymystä? Hallinnan menettämistä? Sitä, että joku näkee sinut sellaisena kuin olet?
Usein vanhaa kaavaa ylläpitää juuri se pelko, jota emme halua kohdata.
4. Miltä uusi toimintatapa voisi näyttää tässä yhdessä pienessä tilanteessa/hetkessä?
Sinun ei tarvitse remontoida koko persoonallisuuttasi ensi tiistaihin mennessä. Riittää, että toimit tänään yhdessä kohdassa toisin tietoisesti.
5. Olenko valmis kestämään sen, ettei kaikkien reaktio miellytä minua?
Tämä on ehkä kaikkein tärkein!
Sillä sinun on lakattava mittaamasta sinulle oikeaa päätöstä sen perusteella, pitävätkö kaikki muut siitä.
Ja jos et tiennyt, niin toivon että nyt tämän jälkeen tiedät, että voit aloittaa uuden elämän vaikka sen sata kertaa. Sinulla on siihen kaikki maailman oikeus ja vapaus. Voit aina tehdä uuden suunnitelman, uuden lupauksen ja uuden vision. Voit olla rohkea ja uskaltaa. Voit kirjoittaa samat tai muuntuneet tavoitteesi vaikka sinne kauniiseen vihkoon, sytyttää kynttilän ja päättää, että tästä eteenpäin kaikki on toisin.
Mutta uskalla myös kohdata se kohta, jossa se vanha sinä haluaa ottaa ohjat itsevaltiaan lailla käsistäsi. Se kohta joka saa muutoksen keskellä olevan mielesi pelkäämään, epäröimään ja tunnet tarvetta kontrolloida tapahtumien kulkua, vain todistaaksesi itsellesi ja muille olevasi jälleen oikeassa.
Elämäsi ei tule muuttumaan sillä, että toivot tarpeeksi kovaa ja odotat oikeaa hetkeä. Se ei muutu sillä, että kaikki muut ihmiset ympärilläsi viimein alkaa ymmärtää ja hyväksyy muutoksen.
Se muuttuu vain ja ainoastaan sillä, kun alat tehdä toisin – erityisesti silloin, kun vanha tapa tuntuu kaikkein tutummalta. Sinun tarvitsee vain lopettaa sen elämän rakentaminen samoista vanhoista aineksista.
Rakkaudella,
Jonna
Categories: : Elämä kohtalo ja kasvu, Itsensä johtaminen ja identiteetti, Mieli tunne ja hermosto